Blogit

Perheyhteyttä tulee lisätä

31.1.2014 11:07:37

Perheiden arki on monesti tänä päivänä kaukana eri-ikäisistä sukulaisista. Lapsijärjestöt voivat olla yksi eri sukupolvien lähentäjä. Toiminnassa on mukana lapsia, nuoria, aikuisia ja senioreja. Nuoret voivat olla toimintaa ohjaamassa kerhoissa, retkillä ja monissa tapahtumissa "isoisena”. Tämä tukee nuoren itsetuntoa ja antaa kokemusta tulevaisuuteen.

Perheiden arki on monesti tänä päivänä kaukana eri-ikäisistä sukulaisista. Lapsijärjestöt voivat olla yksi eri sukupolvien lähentäjä. Toiminnassa on mukana lapsia, nuoria, aikuisia ja senioreja. Nuoret voivat olla toimintaa ohjaamassa kerhoissa, retkillä ja monissa tapahtumissa "isoisena”. Tämä tukee nuoren itsetuntoa ja antaa kokemusta tulevaisuuteen.

Monilla nuorilla on tekemisen puute. Etsivää nuorisotyötä tehdään aktiivisesti. Suomessa on 40 000 eristäytyvää nuorta. Onko nuorisotakuu vastaus tähän haasteeseen? Voisivatko nuoret olla enemmän toimimassa lasten ja vanhusten kanssa? Aikuiset organisoivat usein vain toimintaa itselleen. Kuitenkin meidän olisi iästämme huolimatta muistettava jokaisen ikäluokan toiminta, kun suunnittelemme tapahtumia omassa elämän piirissämme. Tapahtumat, jotka ovat koko perheelle, ovat usein kaikkein väkirikkaimpia. Eikä syyttä, jokainen voi silloin olla kutsuttu läsnäoloon.

 

Lapsi- ja perhejärjestömme toiminnassa kaikki ikäryhmät on huomioitu mielestäni hyvin. Retkille ja tapahtumiin ovat kaiken ikäiset tervetulleita. Voisimmeko me Vesaiset olla lapsityön ohella tukemassa joskus vanhustyötä? Olla mukana muulloinkin kuin ystävänpäivänä tai juhlapuheissa. Lasten näkeminen jo ilahduttaa monia senioreja ja ainakin tehostetussa laitoshoidossa olevia henkilöitä. Lapset ovat elämän suola. Tämä sanonta pitää paikkansa, kun halutaan tuoda iloa elämään.

 

Lasten ohella myös eläimet voivat piristää ikä-ihmisiä. Kuulin juuri, että Kuusamossa oli vanhusten hoitolaitoksen yhteyteen otettu kanoja. Elämän läsnäolo tuo piristystä jokaisen ihmisen päivään. Tiedämme myös, että Suomessa on koiria enemmän kuin muualla. Nämä elämän piristykset tuovat myös lapsille oppia ja aktiivisuutta – auttavat olemaan poissa tietokoneelta. Näin opitaan hoivaamaan ja kantamaan vastuuta eläimestä. Siis eläimiä lastenkin elämään. Vesaiset tekevät juuri tästä syystä matkoja erilaisiin eläintarhoihin ja paikkoihin, joissa opitaan uusia asioita.

 

Vesaisten retket ja tapahtumat ovat kotona olemisen ja yhdessä tekemisen ohella hyvä perheyhteyden vaalimisen mahdollisuus. Tapahtumiin kutsutaan mukaan koko perhe ja siihen kuuluvat luonnollisesti myös isovanhemmat, vaikka he tänä päivänä usein asuvatkin toisaalla kuin lasten perhe. Osallistumisen ja läsnäolon mahdollisuuksilla tuetaan sukupolvien yhteyttä. Tuodaan iloa elämään niin lapsille, nuorille kuin senioreille.

 

Tervetuloa Vesaisten iloiseen joukkoon joka puolella Suomea! Me täällä Pohjois-Karjalassa lähdemme täydellä linja-autolla lauantaina 2.3.2013 Fontanellan kylpylään Siilinjärvelle. Lapset, nuoret, mummit, ukit ja kummit mukana!

 

Oikein hyvää talven jatkoa kaikille Vesaissivujen lukijoille!

 

 

Vesaisten Keskusliiton hallituksen jäsen Eevi Väistö