Blogit

Suomalaiset aina allapäin

7.3.2018 11:07:29

Korean olympialaiset on ohi. Mitalitavoitteeseen yllettiin, joten kuten, mutta naapurimaat pärjäsivät paljon paremmin. Nyt on käynnissä jälkipyykki: miksi Suomen urheilumenestys on niin harvan urheilijan varassa? Suomi luulee historiansa valossa olevansa suuri urheilumaa. Kansalaisten odotukset ovat kovat ja tiedotusvälinen spekulaatiot ruokkivat niitä lisää.  Urheilijoiden päälle asetetaan suuret paineet ja odotukset. Ei käy yhtään kateeksi.

Liikunnan pitäisi olla ilon aihe sekä lapsille että aikuisille. Näin ei aina ole. Lasten pitäisi liikkua monipuolisesti ja luoda siten hyvä pohjakunto itselleen ja löytää vähitellen se oma laji, johon erikoistutaan. Nykysuuntaus on kuitenkin se, että monipuolisuus unohdetaan ja lapset pannaan treenaamaan yhtä lajia liian aikaisin. Totisuus ja tuloshakuisuus johtavat runsaisiin treenitunteihin ja ohjelmoituun päiväohjelmaan. Lapsen ja nuoren pitäisi kuitenkin myös käydä koulua, leikkiä tai hengailla kavereiden kanssa ja myöskin levätä. Väsyneenä ei jaksa. 

Vanhempien on otettava vastuuta siitä, miten lapsi liikkuu.  Liikkuuko liian vähän tai liikaa? Vastuuta ei voi ulkoistaa valmentajalle tai urheiluseuralle. Liika kunnianhimo on unohdettava ja kuultava tai aistittava lapsen antamia viestejä. 


Päättyneissä olympialaisissa mitalisteja lukuun ottamatta suomalaiset urheilijat purkivat pettymystään mm. itkemällä. Kiinnitin huomiotani USA:n naishiihtäjien ilmeisiin maaliintulon jälkeen. He hymyilivät aurinkoisesti ikään kuin lausuen ” I did it ”, minä tein sen. Vaikka sijoitus on 20:nnen sijan alapuolella, he olivat kokemukseensa tyytyväisiä ja arvostivat oikeuttaan osallistua maailman suurimpiin kisoihin. Mieluummin minäkin kuuntelisin iloisia suomalaisia, jotka ovat yrittäneet parhaansa olipa sijoitus mikä hyvänsä. On jo saavutus päästä tuloksellaan kisoihin. Urheilijat ovat esikuvia liikuntaa harrastaville lapsille ja nuorille. Heille on viestittävä, että ihmisen arvo ei ole kiinni hänen mitaleistaan vaan ihan muista seikoista. Urheilun on oltava iloinen asia ja parhaansa yrittäminen riittää. Sen pitäisi riittää myös meille urheiluhulluille katsojille.

 

 

Pirjo Laukkanen, Vesaisten Keskusliiton hallituksen jäsen