Uutiset

Oikeudenmukainen Eurooppa myös lapsille

20.5.2019

Vesaisten keskusliiton hallituksen kannanotto

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 30 vuotta lapsen oikeuksien sopimuksesta. Sopimus on valtioita sitova ihmisoikeussopimus, jossa sanotaan muun muassa sitä, että lasta koskevissa päätöksissä tulisi aina huomioida ensisijaisesti lapsen etu. Suomea voidaan pitää lasten osallisuuden toteutumisen mallimaana, mutta laajemmin tilanne ei valitettavasti ole yhtä oikeudenmukainen. Muutamissa EU-maissa lasten kuuleminen päätöksenteossa ohitetaan kokonaan.

Vesaiset haastaa jokaisen aikuisen huolehtimaan lapsen osallisuuden toteutumisesta. Osallisuuden tunne lähtee pienistä arjen päätöksistä kodeissa ja kouluissa.

EU-vaalien ennakkoäänestys on jo käynnissä, ja jatkuu tiistaihin 21.5. saakka. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 26.5. Vesaiset haluavat, että jokainen äänestysikäinen käyttää ääntänsä näissä tärkeissä vaaleissa. Äänestämällä ehdokasta, jolle lasten osallisuus on tärkeää, edistät myös lasten oikeuksien kehittymistä globaalilla tasolla.