Uutiset

Vesaisten Tarinatempauksessa luetaan satuja ääneen – vaikuttaa positiivisesti lapsen kehitykseen

13.1.2020

Valtakunnallinen Tarinatempaus-tapahtuma järjestetään jo kahdeksatta kertaa 13.-19.1.2020

PP Vesaiset_FB2019_08.jpg

Vesaisten Tarinatempausta vietettiin näissä tunnelmissa Pohjois-Pohjanmaalla.

 

Ääneen lukemisella on havaittu olevan pelkästään positiivisia vaikutuksia eri ikäisten lasten kehitykseen. Lukukeskuksen esittelemien tutkimusten mukaan lapsen sosiaalisuus, mielikuvitus, eläytymiskyky ja empaattisuus vahvistuvat sekä sanavarasto kasvaa ja monipuolistuu. Satuja kuuleva lapsi on oikeudenmukaisempi ja pärjää paremmin porukassa.

 

Vauvan ja pienen lapsen ongelmanratkaisutaidot kehittyvät satuja kuuntelemalla. Vähän vanhemmille, leikki-ikäisille lapsille, sadut tarjoavat turvallisen ympäristön tutkia omia tunteita ja pelkoja.

 

Satujen lukeminen ei ole kuitenkaan pelkästään pikku lasten juttu. Ääneen lukeminen kasvattaa tutkitusti lapsen koulumyönteisyyttä. Lapsen tulevaan menestykseen elämässä onkin todettu vaikuttavan enemmän se, kuinka paljon kotona luetaan kuin vanhempien sosioekonominen asema tai koulutustausta.

 

Vesaisten Tarinatempaus on kaikille avoin pop up-henkinen tapahtuma, jossa vesaiset ja Vesaisten haastamat toimijat lukevat ääneen sadun tai satuja päiväkodeissa, kouluissa, kerhoissa, kirjastoissa, vanhainkodeissa ja muilla julkisilla paikoilla. Kuka tahansa voi saapua kuuntelemaan satuja tai lukea niitä valitsemassaan paikassa.

 

Valtakunnallinen Tarinatempaus-tapahtuma järjestetään jo kahdeksatta kertaa. Tänä vuonna tarinoimme 13.-19.1.2020, jolloin vietetään satusetä Zachris Topeliuksen päivää (14.1.). Satuja luetaan myös perinteisesti Sadun päivän (18.10.) aikaan. Tapahtuma on valtakunnallisesti suosittu, sillä viimeksi lokakuussa tarinoita kuultiin yhteensä 35 tapahtumassa 23 eri paikkakunnalla.

 

Vesaiset haastaa Tarinatempaukseen mukaan myös ihan tavallisia perheitä lukemaan iltasatuja lapsille, sillä lukuhetki tuo kokemuksen yhdessäolosta, luo vuorovaikutusta ja auttaa tutustumaan lapseen paremmin. Tarinatempauksen yhtenä tavoitteena on muistuttaa perheitä yhteisen ajan tärkeydestä. Tarinatuokioilla halutaan myös yhdistää eri ikäryhmiä ja luoda siltoja sukupolvien välille.

 

Tunnelmia aiemmista satuhetkistä löydät tunnisteella #tarinatempaus ja #vesaiset Facebookista ja Instagramista.

 

Lähde: https://lukukeskus.fi/5-faktaa-lasten-ja-nuorten-lukemisesta/