Uutiset

Vesaistoiminta

13.6.2018

Puoluepoliittisesti sitoutunutta vai sitoutumatonta?

Vesaisten mukanaolo Keskustan tapahtumissa herättää välillä kysymyksiä puolueettomuudesta. Tässä vastineemme tähän aiheeseen:

Vesaiset järjestönä on puolueeton. Syntyhistoriaan kuuluu kuitenkin alkiolaiset aatteet ja Santeri Alkio, jota pidetään Maalaisliiton (nyk. Suomen Keskusta) ideologisena isänä. Vesaiset on lähtöisin Maaseudun Nuorten Liiton, nykyisen Keskustanuorten toimesta.

Vesaisten toiminta pohjautuu edelleen alkiolaisuuteen. Yksi perustava asia on, että jokaisen ihmisen yksilöllisyyttä on kunnioitettava. Ihmisen poliittinen kanta ja vakaumus tulee antaa rauhassa kypsyä ja siten siihen ei saa painostaa. Vesaiset eivät anna poliittista kasvatusta.
Vesaisten arvot ovat yhteisöllisyys, turvallisuus ja vastuullisuus. Vesaisissa perheet saavat virikkeitä yhdessäoloon ja tukea turvalliseen lapsuuteen. Toiminnassa on mukana myös isovanhempia.

Perustoiminnan lisäksi Vesaiset haluavat vaikuttaa lasten, nuorten ja perheiden asioihin yhteiskunnallisella tasolla. Moni aikuinen vesaistoimija on poliittisesti aktiivinen ja nimenomaan Keskustassa. Tästä syystä Vesaiset ovat mukana puoluekokouksissa ja muissa suurissa Keskustan tapahtumissa ja vastaavat näissä esimerkiksi lapsiparkin järjestämisestä.

Valtakunnallinen perustoimintamme on kuitenkin avointa kaikille ja poliittisesti sitoutumatonta - rohkaisemmekin kaikkia tutustumaan oman piirin ja osaston toimintaan. Kaikki tapahtumat löydät täältä kotisivuiltamme. Tervetuloa mukaan!