Blogit


7.2.2022

Elämyksiä ja muistoja

Maija-Liisa Pyykkösen profiilikuva.

 

Me Vesaiset vietimme viime vuonna 65-vuotisjuhlavuotta. Vesaisviesti kiersi ympäri Suomea. Tavoitteena oli järjestää jäsenille upeita elämyksiä ja tehdä vesaistoimintaa tunnetuksi eri maakunnissa niin kaikille avoimilla tilaisuuksilla kuin lehtikirjoittelulla.

Uudellamaalla pidimme juhlavuoden tilaisuudet monipuolisina ja avoimina kaikille. Meillä oli liikuntaan ja kulttuuriin painottuvia tapahtumia sekä lastenjuhlia. Niissä oli monipuolista ohjelmaa: kädentaitoja kehittäviä askarteluja, satuja, taikureita, naamiaiset ja diskotanssia.

Oli mukavaa ja palkitsevaa taas kerran seurata lasten riemua eri toiminnoissa näissä tapahtumissa. Uudenmaan piiri haastoi myös muut piirit neulomaan villasukkia vauvoille. Tavoite oli saada sukkia vastasyntyneille ja kiinnittää huomiota alhaiseen syntyvyyteen. Uudellamaalla lahjoitimme 122 paria vauvasukkia Hyvinkään sairaalan synnytysosastolle.

Vesaisten Keskusliiton uusi strategia valmistui viime vuonna. Siinä on keskiössä edelleen lapset ja perheet sekä elämysten tuottaminen. Näin tulee mukavia muistoja jo useassa sukupolvessa. Tärkeää on perheen yhteinen aika ja toiminta ylisukupolvisesti. Omassakin perheessäni on innolla mukana jo kolmas sukupolvi.

Minun kotipaikkakunnallani ei ollut vesaistoimintaa. Lapsina kävimme seurakunnan kerhoissa. Vesaisiin tutustuin Vantaalla 1970- luvulla. Perustimme sinne kaksikin vesaisosastoa saadaksemme aluejärjestön. Se tarvittiin kaupungin avustuksen saamiseksi. Perustimme osaston myös Järvenpäähän.

Vedimme kerhoja ja järjestimme tapahtumia. Kävimme Saarijärvellä leireillä ja koko perheellä on sieltä mukavia muistoja. Saimme paljon elämyksiä ja uusia ystäviä myös Vesaisten ystävyyskunnista. Vastasin liitossa varapuheenjohtajana ulkomaisten ryhmien ohjelmista. Oli mahtavaa nähdä, miten lapset kommunikoivat ja ystävystyivät ilman yhteistä kieltä. Englantia yritettiin tapailla ja välillä kyseltiin aikuisilta sanoja. Silloin Vesaisilla oli leireillä ryhmiä jopa viidestä-kuudesta eri maasta. Ensin oltiin leirillä yhdessä ja sitten ryhmät tulivat piirien vieraaksi jopa viikon ajaksi.

Minuun pitää paikkansa tuo slogan ”kerran vesainen-aina vesainen” näköjään. Paljon olen nähnyt, kokenut ja saanut elämyksiä niin toiminnasta kuin hallinnostakin. Olenhan ollut mukana kahdella vuosisadalla ja jopa seitsemällä vuosikymmenellä. Lämpimät terveiset monille aikalaiselleni ja vesaisystävilleni! 

 

 

Maija-Liisa Pyykkönen, Vesaisten Uudenmaan piirin toiminnanjohtaja