
Vuoden vaihtuessa itse kukin kääntää hetkeksi vielä katsetta menneeseen vuoteen. Vaikka ensimmäisenä mieleen tulevat pandemian aaltoilu, sen mukanaan tuomat haasteet, rajoitukset ja väsymys, löytyy filminauhalta hurja määrä muutakin ikuisen käsienpesun ja käsidesin lisäksi, kuten talviset hiihtolenkit ja luistelu, luonnossa retkeily vaihtuvissa vuodenajoissa lähellä ja kaukana, Linnanmäelle hurjastelu ja Ahvenanmaan kiertely.
Itselleni mieleenpainuvimpia hetkiä olivat pitkään odotettu kuumailmapallolento aurinkoisessa kesäillassa, sekä ensimmäinen Lontoon matka. Vuoteen mahtui myös juhlia. Kummipoikani valmistujaisjuhlat ja perheen lasten synttäreiden juhlintaa välillä isolla porukalla, välillä pienellä.
Vesaisten 65-vuotis synttäreitä puolestaan juhlittiin koko vuosi. Haastavista olosuhteista huolimatta juhlaviestikapula matkasi ympäri Suomen, kiertäen kaikki vesaispiirit. Juhlavuosi oli valtava voimanponnistus kaikille mukana olleille toimijoille, niin työntekijöille kuin vapaaehtoisillekin. Kun vuosi sitten huipentui joulukuussa Helsingissä järjestettyyn juhlagaalaan, saatiin kaikki vihdoin huokaista helpotuksesta ja juhlia vapautunein mielin. Yhteistyöllä ja yhteisellä tahdolla kaikesta selvittiin menestyksekkäästi!
Pääsihteerimme sanoi juhlagaalapuheessaan: ”Vesaistoiminta on parhaimmillaan silloin, kun voimme kohdata toinen toisemme ja olla aidosti läsnä. Vertaistuki ja innovatiivisuus ovat ehtymättömiä voimavaroja.”
Järjestötyön ydin koostuukin pitkälti aidoista kohtaamisista ja monien järjestöjen toiminnan tarkoituksena on juuri vertaistuen tarjoaminen. Järjestöjen olemassaolo tiivistyy kysymyksiin kenelle ja miksi tätä työtä teemme? Siksi omaa toimintaa tulee tarkastella aika ajoin kriittisestikin. Tämä ajatus ohjenuoranamme valmistelimme Vesaisissa pitkään uutta strategiaa, joka saatiin valmiiksi keväällä 2021. Kriittisestä tarkastelusta huolimatta, emme halunneet muuttaa sitä ajatusta, kenelle ja miksi tätä työtä teemme.
Vesaiset on edelleen vahvasti perhejärjestö, ja koti ja perhe ovat aina olleet vesaistyön keskiössä. Santeri Alkion sanoin: ”Jokainen koti on maailman keskipiste.” Strategiassa halusimme kuitenkin tarkentaa sitä, että muuttuvassa maailmassa myös kodit ja perheet muuttuvat ja muuttavat muotoaan, ja haluammekin entistä tarkemmin kiinnittää huomiota myös erilaisten perheiden ja kotien tarpeisiin.
Vuosi 2021 oli kaikkinensa menestys. Kaikkien uusien kokemusten, onnistumisten ja menestyksekkäiden tapahtumien jälkeen voi hyvillä mielin ponnistaa uuteen vuoteen 2022!
|