Ajelimme perheen kanssa talviloman viettoon halki Suomen - läpi Uudenmaan, Päijät-Hämeen, Etelä- ja Pohjois-Savon sekä Kainuun maakuntien Pohjois-Pohjanmaan Koillismaalle. Loman odotuksesta, perheen läsnäolosta ja kauniista lumisista maisemista huolimatta mielen valtasi haikeus ja surumielisyys. Tasainen autovirta etelästä pohjoiseen valtasi tiet, mutta Itä- ja Pohjois-Suomen kylät ja seudut näyttivät hiljaisilta ja autioilta. Monet syrjäseutujen asukkaat ovat ajan saatossa muuttaneet muualle. Heistä ainakin osa on joutunut muuttamaan jäädessään kotiseudullaan vaille työtä, toimeentuloa ja välttämättömiä palveluja. Kuinkahan moni muuttajista olisi jäänyt, jos siihen olisi ollut mahdollisuus? Kuinkahan moni eläisi onnellisempana kotiseudullaan, luonnonläheisen maaseudun ja rauhallisen kyläyhteisön keskellä kuin keskellä ihmisvilinää, liikenneruuhkia ja ympärillä jatkuvasti vellovaa kiireen tuntua?
Maan hallitus on julkaissut tavoitteensa uudesta kuntarakenteesta. Tämän suunnitelman mukaan 900 km:n ajomatkamme varrelle jäisi enää noin 11 kuntaa huolehtimaan asukkaidensa peruspalveluista ja elinolosuhteista. Samaan aikaan kun kuntarajoja on piirrelty, kukaan ei ole suunnitellut tai ainakaan kertonut sitä, miten kuntalaisten peruspalvelut jatkossa järjestetään. Erityisesti kaikkia lapsiperheitä läheisesti koskettavat sosiaali- ja terveydenhuollon sekä sivistystoimen palvelut haukkaavat valtaosan nykyisten – ja myös suunniteltujen suurkuntien budjeteista. Kun kuntauudistuksella haetaan säästöjä tai halutaan hillitä kustannusten kasvua, johtaa tämä juuri näiden jokaista perhettä läheisesti koskettavien palvelujen keskittymiseen. Kun kuntien pinta-alat suurenevat merkittävästi, keskittyy myös palveluiden järjestämisen näkökulma kuntakeskukseen tai sen liepeille. Kuka enää näissä olosuhteissa oikeasti on kiinnostunut järjestämään palvelut suurkunnan reuna-alueille, joissa asuu kunnan väkiluvusta vain murto-osa? Ja jälleen reuna-alueiden ihmiset joutuvat joustamaan ja muuttamaan lähemmäksi palveluja.
En voi ymmärtää, miten kylmäkiskoisesti ja yksisilmäisesti maan hallitus ja sen edustajat, erityisesti kuntaministeri Virkkunen, suhtautuvat koko maan asuttuna pitämiseen ja ihmisten oikeuteen asua ja saada toimeentulonsa ja palvelunsa kotiseuduiltaan - myös maaseudulta ja maan syrjäalueilta. Moniarvoisuus on monella tapaa tänä päivänä kunniassa, mutta hallituksen viimeaikaisten esiintulojen perusteella tuntuu, että koko väestö ei tosiasiassa olekaan yhdenveroisessa asemassa tai yhtä arvokas. Hallituksen silmissä suuruuden ihannointi, keskittäminen, tehokkuus ja markkinavoimat tuntuvat menevän kaiken muun edelle.
Tulkoon kuntarajoista sitten tulevaisuudessa millaisia tahansa, lapsiperheiden näkökulmasta lähipalveluiden turvaaminen on ensiarvoisen tärkeää. Näihin kuuluvat ainakin päivähoito-, opetus- sekä ennaltaehkäisevät sosiaali- ja terveyspalvelut sekä muut perheiden hyvinvointia turvaavat ja tukevat palvelut. Toistaiseksi kuntauudistuksen yhteydessä näistä on vaiettu.
Kaikkien kynnelle kykenevien vesais- ja muiden perheiden tulisikin yhdessä tuumin viedä viestiä lähipalveluiden turvaamisesta eteenpäin. Ilman perheiden aktiivista toimintaa lähipalveluiden säilyttämiseksi tulevaisuus näyttää entistä synkemmältä. Lohdullista on se, että yhteistyöllä ja asioiden määrätietoisella ajamisella on mahdollista saada muutos aikaiseksi. Tästä on maailmalta saatu viime aikoina useita näyttöjä, sitkeimmätkin vallanpitäjät ovat joutuneet väistymään ja taipumaan joukkovoiman edessä! |