Vesaisten perinteinen tähtitapahtuma TALENT Show järjestetään Veteraanipäivänä 27.4. klo 14 Kauhajoen Panula-opistolla (Prännärintie 2C). Päivä aloitetaan klo 12 vielä perinteisemmällä Taitoniekan piirikisalla.
TAITONIEKKA
TALENTin yhteydessä, klo 12 alkaen käydään Taitoniekka-tietokilpailun piirikisa. Kyseessä on ikätasoihin suhteutettua yleistietoutta vaativa kisa, johon osallistutaan 2-3 henkisin joukkuein: 2010-2012, 2007-2009 ja 2004-2006 syntyneet sekä perhesarjassa. Perhejoukkueen muodostaa 2-6 saman perheen jäsentä, isovanhemmat mukaan lukien. Iältään osallistujien enemmistön on oltava alle 18-vuotiaita, kuitenkin korkeintaan kaksi täysi-ikäistä. Kunkin sarjan voittajilla on mahdollisuus (ei pakko) edustaa Etelä-Pohjanmaata valtakunnallisessa finaalissa 15.6. Jyväskylässä.
Taitoniekan ilmoittautumiset paikan päällä 11.30 alkaen.
TALENT Show, jonka tähti voit olla juuri sinä!
Klo 14 alkavan TALENTin keskiössä ovat alueemme lapset ja nuoret. Taitojaan ovat tervetulleita esittelemään kaikki 2003 ja sen jälkeen syntyneet, jotka vain tuntevat palavaa halua päästä esiintymään lavalle oikean yleisön eteen. Lajivalinta riippuu Sinusta, siitä mitä sinä osaat ja haluat meille näyttää. Rajoitteina vain mielikuvitus ja yleiset sisätilojen turvallisuussäännökset.
Talentissa kaikki ovat ykkösiä ja kaikki myös palkitaan. Vaikka esityksiä ei laiteta järjestykseen, on meillä paikalla tuomarit. He ovat alueen kulttuuriosaajia, jotka ovat lupautuneet arvioimaan esityksiä. Kaikki kuulevat muutaman sanan heti esityksen jälkeen, varsinaiset arviot lähetetään kirjallisina jälkikäteen. Ja kaikki palkitaan lopuksi kunniakirjoin ja plakaatein!
Esityksiä voi ilmoittaa 24.4 saakka. Tämän jälkeen voi vielä ilmoittautua sitten paikan päällä klo12.30-13.30. Ilmoitautuessa tulee kertoa esiintyjän tai esiintyjien nimet ja iät, esityksen laatu, mahdollinen musiikki (mistä soitetaan) sekä mahdollinen tarvittava rekvisiitta. Opistolta löytyy jumppapatjoja, piano, äänentoisto sekä perus pöytää ja tuolia. Erikoisempia välineitä voi tuoda itse.
Esiintyjien lisäksi paikalle toivotaan runsain mitoin yleisöä! Yleisöllä on paikalle vapaa pääsy. Tai on yksi pääsyvaatimus: Ketää ei saa nolata eikä arvostella, vaan kiitämme ja kannustamme kaikkia osallistujia! :) Paikan päällä on kahvio, arvontaa, tuotemyyntiä ja tietenkin myös vesaistietoutta. Mahdollisesti saamme mukaan myös jotain yllätysohjelmaa!
Tervetuloa TALENTtiin! Esiintymään tai kannustamaan
Tapahtuman järjestävät Karijoen ja Kauhajoen Vesaiset yhdessä E-P:n piirin kanssa.
Lisätiedot ja esiintyjien ilmoittautumiset:
040 172 5005 jaana.kytta(a)vesaiset.fi