
Piirikokoustiedote 26.3.2023
Vesaisten Varsinais-Suomen piiri ry:n vuosikokous pidettiin
Avaruuspuisto Väisälässä.
Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat,
kuten vahvistettiin piirin vuoden 2022 tilinpäätös sekä toimintakertomus.
Kokouksen yhteydessä päästiin tutustumaan Avaruuspuiston observatorioon opastetulla kierroksella sekä
nähtiin hurmaava dokumentti revontulista planetaariossa.
Piirikokous antoi myös seuraavan julkilausuman:
Järjestöjen resurssit on turvattava.
Vesaisten keskusliiton edustakuntavaali- ja hallitusohjelma tavoitteiden mukaisesti Vesaisten Varsinais-Suomen piiri haluaa muistuttaa järjestöjen tuen merkityksestä. Järjestöjen resurssit on turvattava. Järjestöt ovat merkittävä osa yhteiskuntaamme ja ne tuottavat paljon hyvinvointia. Turvaamalla järjestöjen rahoitus esimerkiksi valtionavulla, panostetaan ennaltaehkäiseviin toimiin perheiden hyvinvoinnin ja jaksamisen osalta. Lisäksi on muistettava, ettei järjestöjen toiminnassa ihmisille syntyneiden kokemusten ja muistojen arvoa voi rahassa mitata.
Varsinais-Suomen Vesaiset ry
Vuosikokous
Minna Luotonen
Puheenjohtaja
Piirikokoustiedote 22.10.2022
Vesaisten Varsinais-Suomen piiri ry:n syyskokous pidettin Marttilan eräreitistön varrella Huhtaanmajalla. Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset kuten vahvistettiin piirin toimintasuunnitelma ja talousarvio tulevalle vuodelle. Valittiin piirin hallitukseen erovuoroisten tilalle uusia jäseniä. Vuoden 2023 hallituksen jäsenet ovat turkulaisen puheenjohtaja Minna Luotosen lisäksi varsinaisena jäsenenä Sirkku Kankaanpää, Somero, Henna Pirhonen, Paimio, Sergei Kirpu, Turku, Jukka Laaksonen, Loimaa, Jaanus Kangro, Turku (uusi), Aija Salerto, Raisio, Simo Sopola, Masku ja Eero Vainio, Raisio. Sekä varajäsenet Miia Söderholm, Naantali, Irja Pirhonen, Paimio, Irina Kozlenkova, Turku (uusi) ja Riikka Saarto, Turku.
Vesaisten keskusliiton "Vuoden Vesainen" -ehdokkaaksi nimitettiin Sergei Kirpu. Kokouksessa vieraili myös Marttilan kunnanjohtaja Carita Maisila lapsineen.
- Kokouksen jäleen tehtiin kevyt vaellusretki alueen poluilla sekä vietettiin tunnelmallinen makkaranpaistohetki reitistön kodalla.
Piirikokous antoi myös seuraavan julkilausuman:
Perheet liikkeelle!
Yle uutisoi äskettäin verkkosivuillaan lasten ja nuorten liikuntainnon näyttävän palanneen koronaa edeltävälle tasolle. Tieto perustuu parin vuoden välein tehtävään LIITU-tutkimukseen. On hienoa, että lapset ja nuoret ovat palanneet liikuntaharrastusten pariin. Kuitenkin tutkimuksien mukaan kaksi kolmasosaa suomalaislapsista ja -nuorista liikkuu arjessaan liian vähän.
Vesaisten Varsinais-Suomen piiri haluaa kannustaa kuntia ja kaupunkeja luomaan liikuntaan kannustavia turvallisia ympäristöjä. Mahdollisimman monelle lapselle ja nuorelle tulisi taata turvallinen koulutie, jota voisi kulkea myös jalan tai pyörällä. Liikkumattomuuden hinta on kova niin yksilölle kuin yhteiskunnallekin. Esimerkkinä Uusikaupunki, jossa kävelyn ja pyöräliikenteen edistämisohjelman loppuraportin mukaan Uudenkaupungin asukkaiden liikkumattomuus aiheuttaa yhteiskunnalle vuosittain 11 miljoonan euron kustannukset.
Haluamme kannustaa perheitä erilaisten aktiviteettien pariin liikkumaan ja viettämään arkea myös ilman ruutuja. Vastuu ei ole ainoastaan yhteiskunnalla vaan myös ihmisillä itsellään. - Liikunnallinen elämäntapa luodaan kodeissa.
Varsinais-Suomen Vesaiset ry
Syyskokous
Minna Luotonen
Puheenjohtaja
_______________________________________
Piirikokoustiedote 26.3.2022
V-S Vesaisten vuosikokous pidettiin Laitilan Hyvinvointikeskus Poukanvillen viihtyisissä tiloissa. Kokouksessa annettiin seuraavaa tiedote:
KOKOUSTIEDOTE
Varsinais-Suomen Vesaiset on Laitilassa pidetyssä vuosikokouksessaan käsitellyt sääntömääräisten asioiden lisäksi Vesaisten Keskusliiton tulevaan liittokokoukseen käsiteltäväksi tulevia asioita. Yksi keskeisimmistä liittokokouksen päätöksistä on kolmivuotisen liittokokouskauden suuntaviivojen vahvistaminen sekä puheenjohtajiston valinta. Keskusliiton puheenjohtajaksi valittiin ylimääräisessä liittokokouksessa edellisen puheenjohtajan, kansanedustaja Petri Honkosen erottua tehtävästä, hänen tilalleen Liiton varapuheenjohtaja, kiiminkiläinen Aki Kontio.
Varsinais-Suomen Vesaiset ry esittää tulevalle liittokokoukselle Aki Kontion valintaa Vesaisten Keskusliiton puheenjohtajaksi.
Laitilassa 26.3.2022
Varsinais-Suomen Vesaiset ry
Piirikokous
Piirikokoustiedote 1.11.2020
Vesaisten Varsinais-Suomen piiri ry:n vuosi- ja syyskokous järjestettiin sunnuntaina 1.11.2020. Syyskokouksessa tehtiin henkilövalintoja piirihallitukseen seuraavalle kaksivuotiskaudelle. Erovuoroisina hallituksen varsinaisina jäseninä olivat Eero Vainio, Sirkku Miiluniemi, Sergei Kirpu ja Simo Sopola ja erovuoroisina varajäseninä Olli-Pekka Aalto sekä Anna Sirkiä.
Uudet hallituksen jäsenet vuosille 2021-2022 ovat Eero Vainio Raisiosta, Simo Sopola Masku/Raisio, Sergei Kirpu Turusta ja Minna Luotonen Mynämäeltä. Uudet hallituksen varajäsenet vuosille 2021-2022 ovat Olli-Pekka Aalto Marttilasta ja Anna Sirkiä Turusta.
Onnea hallituspesteihin valituille!
Piirikokoustiedote 26.10.2019
Vesaisten V-S piiri on Raision uintikeskus Ulpukassa pitämässään syyskokouksessa valinnut puheenjohtajakseen paimiolaisen Henna Pirhosen. Pirhonen on aiemminkin toiminut piirin puheenjohtajana ja on lisäksi Vesaisten keskusliiton hallituksen 1.varajäsen.
Muiksi hallituksen jäseniksi valittiin Minna Anttonen Aurasta, Sirkku Kankaanpää Somerolta, Sergei Kirpu Turusta, Jukka Laaksonen Loimaalta, Sirkku Miiluniemi Turusta, Aija Salerto Raisiosta, Simo Sopola Maskusta ja Eero Vainio Raisiosta. Varajäseniksi valittiin Olli-Pekka Aalto Marttilasta, Irja Pirhonen Paimiosta, Anna Sirkiä Turusta ja Riikka Saarto Turusta.
Tulevan kauden toimintaa kuvaa järjestön teema "kansainvälisyyttä Vesaisiin". Vesaisilla on mahdollisuus vaikka eri kerhoissa tutustua kansainvälisen keittiön erikoisuuksiin. Toki voidaan tehdä myös retkiä esim naapurimaihin. Perinteistä hiihtolomaa vietetään jälleen tuntureilla ja kesäleiriä Pohjanmaalla. Kokousvieraille ja perheenjäsenille tarjottiin kokouksen päätteeksi mahdollisuus nauttia uintikeskuksen riemuista.
Syysvaltuuskunnan valintoja 2019
Vesaisten keskusliiton syysvaltuuskunta kokoontui elo-syyskuun viikonlopun vaiheessa Ylitorniolla.
Kokouksessa valittiin liittohallitukseen erovuoroisten tilalle uusia jäseniä sekä nyt uutena asiana myös varajäseniä. Liittohallituksen varsinaiseksi jäseneksi uudeksi kolmivuotiskaudeksi valittiin turkulainen Anna Sirkiä sekä varajäseneksi paimiolainen Henna Pirhonen.

Liittohallituksen jäsen Anna Sirkiä ja varajäsen Henna Pirhonen
Hyvää kesää 2019!
Tiedote
- Vesaiset kokoontui Vuosikokoukseen Teijon Kansallispuistoon ”Liikettä Vesaisiin”- teemalla. Kiersimme ensin Matildanjärven ympäri, paistoimme makkarat ja kisailimme Taitoniekan piirimestaruudesta. Voittajat pääsevät valtakunnalliseen loppukilpailuun Jyväskylään 15.6.2019. Mestaruudet menivät seuraavasti:
- 7.-9v Nelli Koli, Paimio
- 10. – 12v. Nanna Salerto, Raisio
- Perhesarjan voitto Koli- Pirhonen perhe, Paimio.
- Vuosikokouksessa valittiin edustajat Vesaisten Keskusliiton liittokokoukseen 2019: Sirkku Miiluniemi ja Simo Sopola, sekä varalle Minna Anttonen ja Irja Pirhonen. Lisäksi valittiin Vesaisten Keskusliiton valtuuskuntaan Eero Vainio, Sirkku Kankaanpää ja Henna Pirhonen ja varalle Simo Sopola, Aija Salerto, Sirkku Miiluniemi
- Vuosikokous päätti esittää Vesaisten keskusliiton hallituksen varapuheenjohtajaksi Henna Pirhosta Paimiosta.
- Vesaisten Keskusliitossa liittosihteerinä aloitti vuoden alussa Elina Helmanen. Toukokuun alussa aloitti määräaikaisena Järjestösihteerinä Nina-Vanessa Lahtela ja Järjestösuunnittelijana Eveliina Leskelä.
- Piiritoimisto on suljettu kesänajan, mutta sähköpostilla vs.vesaiset@gmail.com, puhelimella 0400 407515 ja WhatsApp ja Facebook ryhmät ja Messenger viestit luetaan lähes joka päivä. Kiireellisissä asioissa ota puhelimella yhteys.
Hyvää syksyä 2018!
____________________________________
PIIRIKOKOUSTIEDOTE 27.10.2018
V-S Vesaiset kokoontui tänä vuonna Turun Runosmäen nuorisotalolle jo lauantaiaamuna klo 10:00 pitämään järjestökoulutusta vesaistoimijoille. Koulutuksessa käsiteltiin uudistettavia järjestön sääntöjä.
Osastojen edustajat oli myös kutsuttu paikalle, jotta samalla voitiin pitää osastojen syyskokoukset yhdellä kertaa. Maittavan lounaan jälkeen pidettiin piirin syyskokous. Kokouksessa valittiin piirin puheenjohtajaksi somerolainen Sirkku Kankaanpää. Muiksi hallituksen jäseniksi valittiin Minna Anttonen Aurasta, Anni keskinen Turusta, Jukka Laaksonen Loimaalta, Henna Pirhonen Paimiosta, Aija Salerto Raisiosta, Simo Sopola Maskusta ja Eero Vainio Raisiosta. Varajäseniksi valittiin Olli-Pekka Aalto Marttilasta, Minna Kajander Pöytyältä, Irja Pirhonen Paimiosta, Sirkku Miiluniemi Vahdolta, Anna Sirkiä Turusta, Karoliina Soraluoma Turusta ja Anu de Wit Turusta.
Kokouksessa hyväksyttiin tulevan vuoden toimintasuunnitelma, jonka teemana on "Liikettä Vesaisiin" joka kannustaa Vesaisiin liikettä niin harrastuksiin kuin järjestötoimintaankin.
_________________________________
Vesaisten Keskusliiton Varsinais-Suomalaisia valintoja:
- Anna Sirkiä 3-vuotiskaudeksi keskusliiton hallitukseen
- Eero Vainio 3- vuotiskaudeksi keskusliiton varapuheenjohtajaksi

Uusia ja uudelleen valittuja liiton hallituksen jäseniä vasemmalta: Anna Sirkiä, Maritta Mynttinen, Eila Koivisto ja Eemeli Porthén.
______________________________
Liiton puheenjohtajisto:

Mirja Vehkaperä Eero Vainio Aki Kontio
Kokoperheen vuotuinen suurtapahtuma oli jälleen Raision Vaisaaren koululla sunnuntaina 19.11.2017
Järjestöjen yhteisesti järjestämä lastentapahtuma tarjosi ilmaista ohjelmaa kokoperheelle vauvasta vaariin.
Rokkikokki-orkesteri oli tapahtuman todellinen vetonaula. Vesaisten
piirustuskilpailut palkitut ovat jo voittonsa saaneet ja heille vielä
onnittelut!
Linkki RaisioLasten-tapahtumaan: https://www.facebook.com/events/120710465254030/?active_tab=about
Vuoden 2018 toimintaa
- Apassionata 3.2.2018
Varsinais-Suomen Vesaiset Ry järjesti matkan Helsinkiin katsomaan näyttävää hevosshowta. Esityksissä nähtiin jälleen yli 50 hevosta sekä poneja ja aaseja. Upeat lavastukset, valoefektit, musiikki ja tanssinumerot vakuuttivat sekä hevosfanit että areenavihteen ystävät. Hinnat: 90€/aikuinen ja 60€/lapsi 3-12v. Liput ja lisätiedot: aino.piippo@vesaiset.fi

- Retki Saariselälle
Varsinais-Suomen Vesaiset järjestivät koko perheen hiihtolomaretken Saariselälle 16.-24.2.2018. Majoittuminen järjestettiin Kylpylähotelli Holiday Club Saariselällä. Hinnat sisälsivät aamiaisen (myös matkalla), päivällisen, kylpylän vapaan käytön ja bussikuljetuksen.
- Retken hinnat olivat:
- 585€/aikuinen
- 395€/nuori 12-16v. lisävuoteella
- 312€/lapsi 4-11v. lisävuoteella
- 490€/ lapsi, joka majoittuu aikuisen kanssa
- 140€/lisähinta 1hh
- 420€/lisähinta superior huone
- Tiedustelut ja varaukset: aino.piippo@vesaiset.fi
g